Lihasten kasvatus – ethän tee tätä kaikista yleisintä virhettä?
Me ikävä kyllä näemme tämän suurimman virheen jatkuvasti työssämme ja vaikka kuinka koitamme selittää sekä kouluttaa ihmisiä, virhe toistuu jatkuvasti.
Nimittäin suurin mahdollinen virhe on tauko.
Katsotaan vähän tutkimuksia ja meidän ihmisten evoluutiota. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että jos et tee mitään 10 vuorokauteen, menetät siinä ajassa 50% lihaksista joita teit edellisen 90 vuorokauden aikana! 😳
Jos pidennät tauon 30 vuorokauteen, menetit 100% lihaksista joita teit edellisen 90 vuorokauden aikana. 😳
Ajatellaan perusliikkujaa, joka aloittaa innoissaan treenaamisen tammikuusta 2025.
Hän treenaa ahkerasti tammi-, helmi- ja maaliskuun. Hän sai tuloksia, voimaa tuli lisää ja uutta lihasta. Sen jälkeen hän pitää kahden viikon tauon, koska hän on ajatellut palkita itsensä hyvästä alkuvuodesta.
Sen jälkeen ollaan huhtikuun puolessa välissä. Perusliikkuja tuumailee, että keskellä kuuta aloittaminen on turhaa, joten hän päättää vasta toukokuun alusta jatkaa treenaamista. Hän treenaa sen jälkeen touko-, kesä- ja heinäkuun aina kesälomaansa asti, joka on koko elokuu.
Kesälomalle ei tietenkään treenata, koska loma.
Seuraavaksi treenejä aloitetaan syyskuun alusta ja sitä jatketaan syys-, loka- ja marraskuu. Joulukuu on taas taukoa, koska on niin paljon joulukiireitä.
Miten perusliikkujan vuosi on siis mennyt:
tammikuu = treenattu
helmikuu = treenattu
maaliskuu = treenattu
huhtikuu = tauko
toukokuu = treenattu
kesäkuu = treenattu
heinäkuu = treenattu
elokuu = tauko
syyskuu = treenattu
lokakuu = treenattu
marraskuu = treenattu
joulukuu = tauko
Hän on treenannut 9kk ja pitänyt yhteensä 3kk taukoa. Lopputulos on tällöin plus miinus nolla. Hän EI ole saanut mitään kehitystä aikaiseksi vuoden aikana, johtuen tauoista.
Tauot ovat vesittäneet joka kerta edellisten treenijaksojen tulokset, kun ajatellaan lihasmassan kasvua.
Tämä oravanpyörä pyörii alallamme ikävä kyllä jatkuvasti ja olemme nähneet sen ruohonjuuritasolla niin monta kertaa.
Liikkeestä ei tulisi koskaan pitää taukoja.
Meillä ihmisillä on lihakset saalistusta varten olemassa, sen avulla olemme saaneet saaliin kiinni. Nykyihmisellä saalistus tarkoittaa liikkumista tai treenaamista.
Lihakset ovat metabolisesti kallista ylläpitää, joten jos et käytä niitä, keho poistaa ne hyvin nopeasti selviytymisen takia.
Joten sinun tulisi ”saalistaa” joka päivä. Jos et saalista, keho tulkitsee että olet yhteisölle riippakivi ja sinun saalistuskykysi poistuu. Sinä jäät luonnon armoille.
Syö tai tule syödyksi. Luonnossa vallitsee vahvimman laki.
Mutta ei hätää. Kolikolla on myös kääntöpuolensa. Jos teet edes yhden kovan sarjan 10 vuorokauden sisällä, lihasmassasi säilyy todennäköisesti ennallaan. Mutta tämäkin jää perusliikkujalta tekemättä hyvin usein.
Minulla liike alkoi 2007 ja sen jälkeen siinä ei ole ollut muutamia päiviä pidempiä taukoja. Kimmolla liike alkoi siitä pari vuotta myöhemmin ja siitä puolestaan pari vuotta eteenpäin liike alkoi Teijalla.
Meille liike on osa elämäntyyliämme. Me saalistamme joka päivä. Jos emme saalista, voimme huonommin. Meille liikkuminen on päivän kohokohta, jota me odotamme todella paljon. Me nautimme saalistamisesta.
Tämä on elämäntyyli. Me emme pidä koskaan taukoja liikkeestä.
Lihasten kasvatus – meidän ratkaisumme
Lihasten kasvatus voi alkaa esimerkiksi tekemällä itselleen mieluista liikettä. Melkein kaikki fyysiset ponnistelut lisäävät lihasta. Se voi olla kuntosalia, pallopelejä, uimista, kamppailulajeja, vaeltamista, hiihtoa tai vaikka ihan halkojen hakkaamista. Kirjo on valtava ja kaikenlaisesta liikkeestä on hyötyä hypertrofiaan.
Me nostossa ja Ruokatauossa taas haluamme seurata lihasta, voimaa ja kehonkoostumusta eri mittareilla. Näillä varmistamme, että teemme asioita oikein.
Varsinkin kun ikää tulee 40 vuotta täyteen, lihasmassan rakentaminen ja säilyttäminen ovat todella tärkeitä fokuksia. Lihasmassa toimii metabolisena altaana sokerikuormaa vastaan ja nostaa elämänlaatua ylöspäin. Se on todellinen ikuisen nuoruuden lähde yhdessä voiman kanssa.
Me tarjoamme sinulle muskelia seuraavasti 2025:
Voimanoston valmennuspalvelut
Jos haluat iskeä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, saada lisää lihasta JA voimaa, silloin suosittelemme voimanostoa. Palvelut-sivuiltamme löydät kaikki voimailuun liittyvät palvelumme.
Personal Trainer
Teemme personal trainerin töitä Naantalissa. Näissä toimeksiannoissa yksi yleisimmistä toiveista on saada lihasta lisää. Joten järkevällä treenillä ja ravinnolla nämä hoituvat.
Hybridiurheilija
Kolmantena tyylinä kasvattaa lihasta on suorittaa niin sanottua hybrid athlete trainingia, jossa yhdistyvät juoksu ja kahvakuulat. Lisäämme kestävyyttä, lihasta ja voimaa kaikkia samanaikaisesti uniikilla systeemillä.
Siinä on kolme erilaista valmennuspalvelua, miten voisit kasvattaa lihasta täällä Naantalin ja Raision alueella.
Pistähän viestiä ja kysy rohkeasti lisää.
Markku Sorosuo | Noston toinen perustajista | markku(at)ruokatauko.fi
Ps. Nosto löytyy myös Instagramista. Saa laittaa seurantaan.